Koiralähtöisyys

DOI_Koiralahtioisyys_1

1. TUTKIMUKSET TUKEVAT KOIRALÄHTÖISYYTTÄ

Koiralähtöisyys perustuu uusimpiin tutkimustuloksiin, mutta myös kokemuksen mukanaan tuomaan osaamiseen. Arvostamme molempia ja kummallakin on paikkansa. Olemme itse toimineet koiralähtöisesti jo koko tämän vuosituhannen Suomessa ja ulkomailla ja sinä aikana tulleet uudet vakavasti otettavat tutkimukset ovat aina tukeneet tekemisiämme.

2. KOIRA ELÄIMENÄ

Koiralähtöisyys ymmärtää ja kunnioittaa koiraa eläimenä eikä pyri pitämään koiraa karvaisena lapsena. Vaikka koiran aivot ja muisti pääasiassa toimivatkin hyvin pitkälti samalla tavalla kuin ihmisen, se ei tee koirasta ihmistä eikä edes ihmisen kaltaista olentoa. Koira on sekaravintoa syövä peto ja sitä pitää arvostaa sellaisena. Kun koiraeläimen lajiominaiset tarpeet tyydytetään ja sille tarjotaan turvallinen, hyvään suhteeseen ja luottamukseen perustuva elämä, on koiralla mahdollisuus hyvään tasapainoiseen elämään.

DOI_Koiralahtioisyys_2
DOI_Koiralahtioisyys_3

3. KOIRALÄHTÖISYYS EI KORJAA KOIRAA

Koiralähtöisyys ei lähde hakemaan syytä koirasta. Koira ei pysty tekemään mitään kiusatakseen meitä. Sen tekemisiin on aina jokin syy. Koiralähtöisyydessä etsitään aina syy. Kun syy poistuu, muuttuu myös ei toivottu käyttäytyminen. Kun ongelmia ilmenee, lähdetään siis korjaamaan ympäristöä, omaa käyttäytymistä, tilanteita – ei koiraa.

4. KIELTÄMINEN KÄÄNTYY PALKINNOKSI

Koiralähtöisyys opettaa meidät ennakoimaan tilanteita. Kun ennakoimme, emme ajaudu tilanteisiin, joissa joutuisimme komentamaan tai kieltämään koiraa. Kieltäminen ei kuulu koiralähtöisyyteen. Kieltäminen ei opeta koiralle mitään. Jos se opettaisi, ihmisten ei tarvitsisi kieltää koiraa samasta asiasta montaa vuotta. Usein kieltäminen myös kääntyy palkinnoksi koiralle – se saa huomiota väärästä asiasta ja huomio on yksi parhaista palkinnoista. Ja näin (ihan) itse opetamme koirillemme monet "pahat" tavat.

DOI_Koiralahtioisyys_4
DOI_Koiralahtioisyys_5

5. EI RANGAISTUKSIA

Koiralähtöisyydessä ei käytetä rangaistuksia, alistamista, pakottamista, pelkoa... Vain palkitsemalla oikeasta koira oppii ja luottamus säilyy. Jokainen huono kokemus ja uhan alla toimiminen murentaa aina luottamusta ja suhdetta – niin ihmisellä kuin eläimilläkin.

Koiralähtöisyys perustuu koiran ja omistajan väliseen hyvään luottamukselliseen suhteeseen. Koira luottaa omistajaan varauksetta ja haluaa tehdä sitä, mitä siltä odotetaan. On iso ero siinä, että koira tekee jotain, koska sen on pakko tehdä tai se tekee koska se haluaa tehdä. Koiralähtöisyys pyrkii siihen, että koira haluaa tehdä. Koirahan on eläin, joka aina valitsee sen käyttäytymistavan, josta se omasta mielestään saa parhaan palkinnon. Kun suhde ja luottamus ovat kunnossa ja osaamme palkita oikeasta käyttäytymisestä, saamme juuri sitä, josta palkitsemme.

6. OPETTAMINEN JA KOULUTTAMINEN

Koiralähtöisyys jakaa koiran opettamisen ja kouluttamisen kahteen eri lohkoon. Opettaminen toimii kommunikoinnin keinoin. Me pystymme opettamaan koiralle paljon asioita kouluttamatta vain kommunikoimalla sen kanssa. Opettaessamme kommunikoinnin kautta asioita, käytämme samoja keinoja, joita koirat itse käyttävät.

Kerromme kehonkielellämme ja nätisti kehumalla koiralle tyytymättömyytemme tai tyytyväisyytemme. Kommunikoinnilla tapahtuva opettaminen eroaa kouluttamisesta siinä, ettei opettaminen ole etukäteen suunniteltua ja siinä ei ole toistoja. Jokainen opettaminen on ainutkertainen juuri nyt ja siinä tilanteessa tapahtuva asia. Kun taas haluamme kouluttaa koiraa käytämme koiralähtöisiä menetelmiä kouluttaessamme.

Suunnittelemme koulutuksen etukäteen, teemme toistoja vain sen verran, minkä koira jaksaa tehdä ja päätämme koulutuksen aina onnistuneeseen harjoitukseen. Pidämme koulutussessiot lyhyinä ja hyödynnämme aina taukojen tuoman hyödyn oppimisessa. Käytämme vain palkitsemista – oikeasta tulee palkinto, väärästä tekemisestä ei ole seuraamuksia.

Koulutussessiot tulee aina pyrkiä rakentamaan niin, että tulee pääasiassa vain onnistumisia. Jos niin ei käy koulutus ei enää ole koiralähtöistä ja kannattaa miettiä, miksi meni pieleen ja muuttaa tekemistään.

DOI_Koiralahtioisyys_6

Näin toimiessasi sinulla on ONNELLINEN JA TASAPAINOINEN KOIRA!
Ja kun koirasi on onnellinen sinä olet onnellinen

Kokeile koiralähtöisyyttä koirasi kanssa ja tulet hämmästymään!

Voit aloittaa kokeilun alla olevan listan avulla:

ÄLÄ TEE KOIRALLESI MITÄÄN, MITÄ ET HALUAISI ITSELLESI TEHTÄVÄN

  • koira kokee kipua siinä, missä ihminenkin
  • koiran pakottaminen ja uhkailu murentaa suhdetta ja luottamusta

PALKITSE OIKEASTA – JÄTÄ VÄÄRÄ SEURAAMUKSETTA

  • koira oppii palkinnoista
    koira ei opi rangaistuksista ja kielloista
    opetamme usein omalla käyttäytymisellämme koiralle ns. pahat tavat
    myös ns. rankaisu voi olla koiralle palkinto

UNOHDA KIELTÄMINEN

  • ennakoi tilanne, palkitse oikeasta
  • koira turhautuu / stressaantuu kielloista
  • kielto muuttuu palkinnoksi
  • kielto aggressoi ihmistä

ÄLÄ PAKOTA MIHINKÄÄN

  • siedätä hyvien kokemusten kautta
  • jos pakotat kerran, joudut todennäköisesti pakottamaan aina

PUHU AINA NÄTILLÄ ÄÄNELLÄ

  • suhde paranee
  • koira kuulee ja haluaa kuunnella sinua paremmin

UNOHDA KOIRAN KOSKETTELU

  • opi kunnioittamaan koiran rauhoittavia signaaleita (Turid Rugaas, Rauhoittavat Signaalit)
  • koiran kiva ei aina ole sama kuin sinun kivasi

KOIRA ON POHJIMMILTAAN LIHAA SYÖVÄ PETO

  • anna koiralle mahdollisuus tyydyttää lajille ominaiset, luonnolliset tarpeet mm. haistelu, kaivaminen, pureminen