DOI_Nina

Nina Ehrström

Olen Nina Ehrström, 32-vuotias eläintenkouluttaja Porvoosta.

Toimin Dog Oriented Institutella opettajana sekä koulutusohjaajakoulutuksessa että ongelmakoirakouluttajan ja käyttäytymisneuvojan koulutuksessa.
 
Olen suorittanut Dog Oriented Institutella sekä koiralähtöisen koulutusohjaajan opinnot, ongelmakoirakouluttajan ja käyttäytymisneuvojan opinnot sekä jatkokouluttautunut Dog Oriented Instituten opettajapuolelle. Lisäksi olen suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkinnon ja tällä hetkellä suoritan vielä eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoa.
 
Kiinnostukseni eläimiin ja koiriin on alkanut jo lapsena ja olenkin kasvanut eläinten parissa pienestä lähtien. Tuntumaa rescuekoiriin sain jo lapsena viettäessäni aikaa Virossa, jossa siihen aikaan kulkukoiraongelma oli vielä suuri. Ensimmäisen oman koirani sain 14-vuotiaana, rescuekoira Dynan, eikä sen jälkeen ole paluuta rescuekoirien parista ollut. Tällä hetkellä minulla on kolme omaa (rescue)koiraa, ja teen aktiivisesti vapaaehtoistyötä rescuekoirien parissa. Arkeani ilostuttaa myös joukko muita entisiä kodittomia eläimiä; possu, kissoja, kanoja ja kalkkunoita. Lisäksi toimin kotihoitopaikkana kotia etsiville kissoille sekä koirille omien resurssiemme puitteissa.
 
Eläintenkouluttajan töitä teen yritykseni Eläinopisto Faunan kautta. Faunan toiminta on keskittynyt käytöshaasteiden työstämiseen. Kotikäyntejä tarjoamme Uudenmaan alueella ja verkkokonsultaatioita valtakunnallisesti.
 
Minulla on ilo ja kunnia toimia Dog oriented institutella opettajana ja jakaa tietoa koiralähtöisyydestä tulevaisuuden ammattilaisille!